Järjestän valokuvaus- ja kuvankäsittelykurssin Tampereen Tenniskeskuksessa toukokuun alussa. Koska paikka on hieman eksoottinen, ajattelin kertoa tositarinan omasta tennishistoriastani.

Kuten varmaankin kaikkien urheilulajien piirissä, myös tenniksen maailmassa viljellään lukuisia vähintäänkin erityislaatuisia kielikuvia. Esimerkiksi pallon tappaminen ei tarkoita tennispallon täydellistä hajottamista, vaan lyöntiä joka on niin hyvä, että vastustaja ei yletä siihen. Varsinkin roikkopallon voitokkaan kenttään iskemisen jälkeen puhutaan pallon tappamisesta.

Tennis selfie 2014

“Tennis selfie” 2014

Yleinen termi tennispiireissä on myös kipsi. Kerronpa siitä hieman tarkemmin. Kipsi liittyy toiseen minään, eli tenniksen alter egoon. Pelatessa oppii tuntemaan tämän hyvin. Parhaimmillaan toinen minä tsemppaa, hurraa ja tukee pelin tiimellyksessä. Pahimmillaan sama kaksoispersoona saa kohta kertomallani tavalla uuden muodon kipsinä, jolloin se jäykistää pelin totaalisesti. Olen kokenut aikanaan muumiomaisen kokovartalokipsin ja se on kamalinta, mitä tenniksessä pääsee kokemaan.

Kipsin kuuluminen osaksi tennistä johtuu lajin poikkeuksellisesta herkkyydestä. Toisin kuin esim. squashissa, jossa palloa voi läiskiä täysillä seinään, tenniksessä pallokontrolli ja lyönnin hallinta ovat äärimmäisen tarkkaa puuhaa – joka lyönnillä! Karrikoidusti jos squashissa lyö palloa täysillä, se iskeytyy kenttään, mutta tenniksessä kun palloa lyö täysillä, se lentää seinien yli naapurin kenttään. Tämä herkkyys luo jännitystä, mikä tuo esiin toisen minän ikävällä tavalla. Se piruilee olkapäällä ja kommentoi suoritusta taukoamatta. Toinen minä pelottelee kaksoisvirheellä tai sillä, että pallo menee leveäksi tai pitkäksi. Kun virhe sitten on sattunut, toinen minä alkaa sättiä suoritusta ja kysellä tyhmiä: “Miten sä nyt noin huonosti pelaat?”. Dialogi toisen minän kanssa käy ahdistavaksi ja kipsi on valmis. Sitten kun jo valmiiksi epävarmassa tilanteessa varmana pidetty kämmenlyönti lentääkin pitkäksi, toinen minä alkaa kyseenalaistamaan seuraavaa samanlaista lyöntiä. Tästä seuraa jälleen epäonnistuminen ja näin lyönnit ovat totaalisen sekaisin. Samanlaista kipsiä on vaikea kokea esimerkiksi kestävyys- tai voimalajeissa. Ainakaan minä en ole kokenut, vaikka tennis ei ainoa harrastukeni ole.

Tennistä varmaan joskus 1987 Mississipissä. Edessä molemmat siskoni ja iskä.

Tennistä varmaan joskus 1987 Mississipissä. Edessä molemmat siskoni ja iskä.

Käsittääkseni henkinen valmennus on vakiintumassa pikku hiljaa osaksi tennis- valmennusta myös Suomessa. 90 -luvulla näin ei vielä ollut. Olin junnuna samanlainen pelaaja kuin kaikki muutkin. Reeneissä löin kovaa ja pelasin laadukasta tennistä, mutta kisoissa hävisin yleensä aina ensimmäisellä kierroksella. Riippumatta kisojen tasosta. Sitten kaikki muuttui.

Perheemme muutti Yhdysvaltoihin, jossa liityin lukion tennisjoukkueeseen. Kauden alussa pidettiin tasokisat, joiden perusteella joukkueen jäsenet asetettiin paremmuusjärjestykseen. Järjestys määritteli sen, kenet toisista kouluista kukakin sai vastaansa. Koulujen välisissä mittelöissä pelattiin aina kolme kaksinpeliä ja kaksi nelinpeliä. Ykkössijoitetut vastakkain, kakkossijoitetut vastakkain jne. Oman koulun tasokisat ihme kyllä voitin, mutta vaikeimman kautta. Valitin itselleni koko ajan (tai siis toinen minä valitti) huonoa peliesitystä, heittelin mailaani ja pelasin todella surkeasti muutenkin.

Koulun tennisvalmentaja seurasi esityksiäni ja tuli luokseni heti tulosten selvittyä. Hän antoi minulle Tennis vision –nimisen kirjan ja sanoi, että tässä kirjassa on avain menestykseen: ”If you read this book, you’ll be a champion!”, hän sanoi. Otin kirjan avoimesti vastaan ja huomasin heti, että se oli mielenkiintoinen ja kertoi juuri näistä kipsi-ongelmista. Vastaus ongelmiin oli siinä, että toista minää piti häiritä sillä tavalla, ettei se päässyt mölyämään ja häiritsemään suorituksiani. Helpoin tapa oli selostaa omaa peliä mielikuvituksellisesta selostuskopista käsin ja tällöin toinen minä pysyi loitolla. Toinen tärkeä huomio kirjassa oli se, että peli kehittyy parempaan suuntaan positiivisuuden kautta. Mikäli esimerkiksi säätila on tuulinen tai aurinko paistaa silmiin, on hyvä pyrkiä pelaamaan siten, että se häiritsisi mahdollisimman paljon vastustajaa, ei itseä. Olosuhteista pystyi aina luomaan strategian, joka häiritsisi mahdollisimman paljon vastustajaa. Tämän voi tehdä esimerkiksi lyömällä aina kuin mahdlooista korkeita kaaripalloja, kun vastustaja pelasi aurinkoa vasten. Tiedostamattaan sitä helposti tällaisissa tilanteissa ottaa asiasta itseensä ja alkaa haukkumaan olosuhteita. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka kirjassa oli pelin rytmityksestä. Kun itse voittaa pallon, on hyvä kiirehtiä heti seuraavaan suoritukseen. Vastustajan murehtiessa vielä edellistä mokaa, pystyy helposti lypsämään useamman pisteen putkeen, mikä entisestään saa vastustajan harmistumaan. Jos itse mokaa ja peli juuri sillä hetkellä tuntuu pahalta, on hyvä pysähtyä sitomaan kengännauhoja tai lähteä hakemaan hissukseen palloa kauimmaisesta nurkasta. Näin saa hyvin keskeytettyä vastustajan positiivisen draivin.

Lukion tennisjoukkue 1996

Lukion tennisjoukkue Massachusettsissa 1996 – olen edessä tennispallopurkki kädessä. Valmentaja ihan vasemmalla.

Yhdysvalloissa kirjan oppeja noudattaessani voitokkaat pallot loivat tietenkin lisää positiivisuutta peliin, mikä sitten ilmeni itsevarmuutena ja pelin tason nousuna. Kauden päätteeksi virallinen saldoni oli 32 voittoa ja 4 tappiota. Tappioista yhden kärsin kramppien takia, mutta kolme muuta kertaa vastassa oli parempi pelaaja ja ehkä myös Tennis vision -kirjan lukija. Tiukkoja matseja kuitenkin. Minut valittiin osavaltion All-Star joukkueeseen ja koulun MVP:ksi (most valuable player).

Se siitä kipsistä. Muutimme takaisin Suomeen ja osallistuin samanlaisiin kansallisiin kisoihin missä vuotta aiemmin olin kokenut tappion ensimmäisillä kierroksilla. Voitin heittäen kaksi ensimmäistä kisaa, minkä jälkeen lopetin tenniksen. Miksi? En tiedä sitä ihan tarkalleen itsekään. Se ei vaan tuntunut enää kivalta. Elämä vei mennessään.

tennis_1999

Valmennusryhmäni Tampereen Tenniskeskuksessa varmaan joskus 1998. Juuri ennen “pitkää taukoa”.

Nyt olen palannut tenniksen pariin, ostanut uudet mailat ja mietiskelen osallistumista johonkin turnaukseen vuoden sisällä. Kipinä on hieman palannut, onkohan kipsikin?

 

2 Responses to Kuukauden teema: Tennis.

  1. Ella says:

    Mielenkiintoinen juttu. Hermojen hallinta on tenniksessä tosi haastavaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Set your Twitter account name in your settings to use the TwitterBar Section.