Valokuvausopettajan roolissa minulta aina silloin tällöin kysytään kuinka paljon valokuvien lopputuloksesta on sattumaa ja kuinka paljon kuvaaja voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa lopputulemaan. Ajattelin tämän blogin puitteissa jakaa vastaukseni tähän kuitenkin melko yleiseen kysymykseen. Toisaalta toivon tämä vastaukseni herättää myös kokeilunhaluisia ajatuksia heissä, joita kysymys ei ole askarruttanut. Vastausesimerkkini alla ovat yksi näkökulma valokuvaukseen monen muun näkökulman joukossa. Materiaali on osa tekemääni opetusmateriaalia.

Valokuvaus on ainutlaatuinen monimuotoisuudessaan. Se voidaan vaikka jakaa skaalalle, jonka toisessa ääripäässä on studiokuvaus ja toisessa urheilukuvaus. Miksi näin?

Studiokuvaus edustaa yhtä parhaiten kontrolloitavista valokuvaustilanteista, jolloin valokuvaaja voi ohjata omaa ja kuvauskohteen toimintaa hyvin pitkälle kuvauskulmien, valotuksen ja ympäristön (muun muassa tausta, säätila ja rekvisiitta) osalta. Kuvaustilanne on siis hyvin ennalta määritelty ja mietitty. Jokainen kuvattava on kuitenkin erilainen, jolloin studiokuvauksessakin on jonkun verran muuttujia.

Urheilukuvaus on puolestaan hyvin toisenlaista. Toimintaympäristö, pelin kulku ja kuvauksen näkökulma ovat useimmiten täysin yllätyksellisiä ja ennaltamääräämättömiä. Urheilukuvaus käykin erinomaisesti valokuvauksen ongelmanratkaisukokeesta monelle ammattivalokuvaajalle. Samaisesta syystä sitä opetetaan esimerkiksi Tampereen yliopistossa visuaalisen journalismin opiskelijoille.

“Kun hallitset urheilukuvauksen, hallitset kaiken uutiskuvauksen!”

Näiden kahden ääripään välissä on paljon erilaista fotoilua, kuten taide-, mainos-, luonto-, tuote-, perhe- ja lomavalokuvausta. Yksi yhteinen ja tärkeä osa kaikkea valokuvausta on saada kuvauskohde erottumaan taustasta. Kohde on usein ihminen, mutta se voi yhtä hyvin olla oma lemmikkikoira agilitykisoissa, tuunattu auto, villieläin tai vaikka laituri. Tyypillinen ongelma valokuvissa on se, että kuvattava kohde “hukkuu” taustaan, jolloin kuva jää lätyksi. Dynaamisuutta (voimaa, syvyyttä, kontrastia) voidaan aikaansaada valokuvaajan tekemillä tietoisilla valinnoilla.

Vastatakseni tämän postauksen otsikossa esitettyyn alkuperäiseen kysymykseen kerron muutamia esimerkkejä siitä, miten kuvaaja voi vaikuttaa kuvan lopputulokseen (ja täten mielestäni kuvan laatuun). Opetan kursseillani tieto- ja taitorepertuaaria, joka on valmiina käytettäväksi aina kun kamera laulaa. Repertuaarin perustukset nojaavat kameran tekniseen ymmärrykseen sekä kykyyn reagoida ja soveltaa omia taitoja kun jotain tapahtuu. Valokuvat eivät siis ole pelkkää sattumaa.

1. KUVAAMINEN ISOLLA VALOTUSAUKOLLA

Syväterävyyden hallinta on yksi valokuvauksen peruspilareista. Sen avulla kuvaaja määrittelee kuinka iso osa valokuvaa on tarkka, mikä osaltaan ohjaa katsojan silmää kohti valokuvan teräviä osia.

iso_aukko_1

iso_aukko_2

2. OLEMASSA OLEVIEN VALOJEN HYÖDYNTÄMINEN

Yksi parhaista “kikoista” kohteen erottamiselle taustasta on olemassa olevien valokeilojen hyödyntäminen. Tällaisia valokeiloja syntyy muun muassa katuvaloista, kynttilöistä, autonvaloista, kenttävaloista ja kännykän näytöistä. Monesti esimerkiksi urheilukuvauksessa voi odottaa kunnes kuvauskohde on valokeilassa ja sitten antaa kameran laulaa.

valokeila

3. KOHDE LEIKKAA HORISONTIN TAI MUUN TAUSTALLA OLEVAN VAHVAN VAAKAVIIVAN

Laskemalla tai siirtämällä kameraa muutaman kymmenen senttiä kohde saadaan usein leikkaamaan taustalla oleva horisontti tai muu merkittävä vaakaelementti, kuten vaikka talon katto tai sähkölinja. Tämä on tehokas keino saada kohde erottumaan taustasta, sillä kohde muodostaa poikkeavan muodon vahvoihin taustalinjoihin.

horisontti_1

horisontti_2

4. EROAVAISUUS TASAISESSA PINNASSA

Tehokas keino korostaa kuvattavaa kohdetta on saada se sijoitettua tasaiselle pinnalle, jolloin kohteen muoto tai väritys eroaa kohteesta.

erilaisuus

5. MUU KUVA LIIKKEESSÄ, KOHDE PAIKALLAAN

Automainokset ovat varmasti tyypillisin kuvagenre, jossa taustaan on lisätty pieni liike-efekti (ennen hitaalla suljinajalla seuraamalla auton liikettä, nykyään photoshopilla). Koska autossa ei ole “vauhtiviivoja”, se erottuu paremmin taustasta.

liike

 6. KOHDETTA KUVATAAN REIJÄN LÄPI TAI KAHDEN EDESSÄ OLEVAN KOHTEEN VÄLISTÄ

Joskus on vaikea saada mielenkiintoinen otos valokuvauksellisesti tylsästä paikasta. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa konferenssit, häät tai muut kokoontumiset, joissa kuvattava kohde puhuu salin edessä. Kuvan mielenkiinnon kannalta kuvaajat usein päätyvät kuvaamaan kohdetta jonkun kainalon alta, ovenraosta tai kahden pään välistä. Tärkeää on myös muistaa hallita tarkennus oikeaan kohtaan, jolloin katsoja keskittyy kohteeseen.

valista

Lopuksi joku varmasti miettii miksi olen piirtänyt esimerkkikuvat enkä ole käyttänyt valokuvia. No syitä on kaksi: 1) kertomani säännöt pätevät hyvin myös muihin ilmaisukeinoihin ja 2) eräänä iltana teki mieli piirrellä. Löysin muuten netistä nerokkaan urheilukuvausblogin, jossa John Woike ja Bettina Hansen ovat hyödyntäneet muun muassa näitä tehokeinoja kohteen erottamiseen.

Tagged with:
 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Set your Twitter account name in your settings to use the TwitterBar Section.